keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Askel kohti unelmia - Billy Elliot

Eilen pääsin viimeinkin katsomaan kauan odottamaani HKT:n Billy Elliotia. Minulla oli lippu jo yhteen ennakkoon, mutta aina ei käy niin kuin on suunnitellut. Kiitos lipuista Emilialle!

Peacockin sali on karu ja ympärillä autio ja pimeä huvipuisto oli marraskuisessa sateessa suorastaan aavemainen. Ikävä teatteritaloa tuli viimeistään narikassa, kun aulatyötekijät olivat kääriytyneet lämpimiin takkeihin. Onneksi teatteritalon remontti ei kestä ikuisesti!


Esitys alkoi aikakauteen vievän videomontaasin jälkeen hieman tahmeasti, ja ehdin jo pelätä tulisiko illasta kiusallinen. Mutta pahin tahmeus suli pian. Ja vaikka muutamat kohtaukset tuntuivatkin kankeilta vielä esityksen jatkuessakin, on tämä näyttelemisen kankeus helppo antaa anteeksi musiikki- ja tanssikohtausten valloittavuuden vuoksi. Liekö syy alun tahmeuteen enemmän Markku Nenosen ohjauksessa vai Peacockin teatteritilan hallimaisuudessa? Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin, Peacockin tila tukee hyvin Billy Elliotin maailman kylmyyttä ja kolkkoutta. Jani Uljaan ja Jari Ijäksen punatiilen sävyttämä lavastus herää eloon ja vaihtaa tunnelmasta toiseen William Ilesin loistavan valosuunnittelun myötä.

Billy Elliotin parasta antia on sen erittäin taidokas dramaturgia, joka oman kokemukseni mukaan on harvinaista herkkua musikaalin maailmassa (tästä varmasti Kaisa osaisi sanoa paljon paljon enemmän). Tanssiin rakastuvan pojan tarina kietoutuu kaivostyöläisten lakon kautta yhteiskunnan mulistuksiin. Billy murtaa paitsi tiensä läpi paitsi kapeasta miehenmallista myös yhteiskuntaluokkien rajoista. Työläistaustainen poika vaihtaa nyrkkeilyn balettiin, työläisidentiteetin keski- ja yläluokan kulttuuriin, yhteiskunnan odottaman tulevaisuuden omaansa ja kapean roolin itseilmaisuun. Samalla kaivostoiminnan varaan rakentunut kaupunki on romahtamassa. Työväen luokka menettää ansionsa ja keskiluokka kaupunkinsa. Vaikka Billy Elliot on vahvasti epookkiin sidottu draama, on sen teemat vahvasti läsnä tänäkin päivänä paitsi itseilmaisun vapauteen myös poliittisiin asetelmiin liittyen. Tänä individualismin aikana jokainen on tavalla tai toisella etsinyt omaa tietään aarrekarttojen, aamusivujen, kuntoilun, opiskelun, alanvaihdon tai muun omaa identiteettiä ja luovuutta rakentavan toiminnan keinoin. Samaan aikaan hallitus tekee kipeitä leikkauksia julkiseen sektoriin, seksuaalivähemmistöjen oikeuksista käydään kiivasta taistelua, työntekijäin oikeudet sekä maksuton koulutus on uhattuna ja kovimman hinnan maksavat köyhimmät ja heikoimmat.

Viimeistään Billyn, Amos Brotherus, ja tanssinopettaja Wilkinsonin, Jonna Järnefelt, ensimmäisessä yhteisessä kohtauksessa alkukankeudesta kärsinyt esitys vetää katsojan puolelleen. Näytelmän edetessä Billyn ja rouva Wilkinsonin hahmot kasvavat hiljalleen lämpimämmiksi hahmojen ystävyyden syventyessä, ja tanssinopettajan aito kiintymys oppilaaseensa alkaa välittyä. Amos Brotherus on hurmaava ja aito, elämänsä pyörteissä räpistelevänä Billynä. Kohtaus, jossa Billy ja rouva Wilkinson lukevat Billyn kuolleen äidin kirjeen, saa kyynisimmänkin katsojan herkistymään. Järnefeltin ja kuollutta äitiä näytelleen Raili Raitalan äänet soivat yhteen ja Brotherus pystyy välittämään Billyn haavoittuvuuden pienieleisesti, rikkomatta kohtauksen herkkyyttä.

Billy Elliotin dramaturgian taidokkuus ei jää ainoastaa aiheiden käsittelyn tasolle, vaan kohtaukset rytmittyvät niin, että katsoja saa tarvitsemansa aina oikeaan aikaan. Yhdeksi suosikki kohtauksistani nousi Billyn ja hänen ystävänsä Michaelin, Luka Haikonen, yhteinen laulukohtaus mekkoihin pukeutuneena. Kohtaus kasvaa lasten leikistä kohti huikeaa bravuurinumeroa. Tässä kohtauksessa poikien valovoimaisuus pääsi oikeuksiinsa aivan erityisellä tavalla. En voi muuta kuin ihailla Brotheruksen ja Haikosen työskentelyä! Luka Haikonen taitaa komiikan menettämättä Michaelin hahmon riipivää koskettavuutta, mikä olisi loisto saavutus kokeneellekin näyttelijälle.

Myös Kari Mattilan ja Sami Paasilan roolityöt Billyn isänä ja veljenä on mainittava. Mattilan ja Paasilan hahmojen kautta kaivostyöläisten yhteisön hätä ja taloutta raastava lakko tulevat lähelle. Esityksen parhaaseen antiin kuuluu myös kohtaus, jossa lakkolaisten ja poliisien väliset kahnaukset ja lasten balettitunti sekoittuvat näyttämöllä limittäin yhdeksi kohtaukseksi. Miten nämä miehet, joiden maailma on auttamattoman rujo ja karski, voivat selvitä Billyn kasvattamisesta ilman äitiä? Mistä tietää mikä lopulta on pojan parhaaksi, ja mikä vain omia ennakkoluuloja?

Balettitanssija Antti Keinänen aikuisena Billynä toi esityksen karuun maailmaan kauneutta ja liikeellistä erityislahjakkuutta. Brotheruksen ja Keinäsen yhteinen kohtaus oli lumoavan kaunis ja koskettava.


<3 Mi piace


perjantai 13. marraskuuta 2015

HAM Namnam

Isänpäivän ratoksi pakkasimme lapset mukaamme sateeseen ja talsimme hämärtyvän iltapäivän lotinassa Tennispalatsin yläkertaan vast'ikään uudelleen avattuu Helsingin taidemuseoon eli HAMiin. Museossa olisi ollut nähtävissä useampikin näyttely, mutta perheen pienimmän uni- ja ruokailuaikatalujen suhteen käytettävissä olevan ajan ja perheen nälkäisimmän (eli minun) hermojen vuoksi teimme tehoiskun vain yläkerran saleihin, jossa oli Ai Weiwein teoksia.

Ai Weiwei - Gao Yuan. (Kuva täältä)

Minulle aiemmin tuntematonta (en ole kuvataiteen enkä taidehistorian asiantuntija) Ai Weiweitä tituleerataan yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmista taiteilijoista. Hän on kiinalainen rajojaylittävä taiteilija, toisinajattelija ja ihmisoikeusaktivisti. HAMissa oli esillä 25 työtä, joista monet olivat valtavia. Taiteilijan arvostus näkyy myös hänen käyttämissään materiaaleissa, kuten tuoli-installaation antiikkisissa, jopa 1600-luvulta olevissa jakkaroissa tai kokonaisessa aidossa antiikkisen talon rankenteessa. Ai Weiwein teoksissa antiikkisista huonekaluista, ja tosiaan myös kokonaisesta talosta, on tehty tavalla tai toisella käyttökelvottomia. Apunaan Ai Weiweilla on osaavia puuseppiä, ja näyttelyn infotekstien mukaan puusepät eivät aina ole nielleet purematta esineiden muokkauksia.

Useimmat esillä olleista teoksista olivat installaitioita ja veistoksia. Suuren vaikutuksen teki valtava valkoiseksi maalattu talon runko. Antiikin maalaamista pidetään usein pyhäinhäväistyksenä ja juuri tämänkailtainen rajoja asettavien arvojen raapimisen pohjavire tuntui olevan useissa Ai Weiwein teoksissa. Maalattunakin talon runko hehkui itämaista kauneutta ja jonkinlaista rauhaa, vaikka valkoinen maali sai sen sulautumaan kuin osaksi suosittua uutta ja vanhaa yhdistävää skandinaavisen eleetöntä sisustussuuntausta. Myös lapion ja viulun metamorfoosi sekä valokuvat kulttuurisille ja poliittisille monumenteille nostetusta keskisormesta kutkuttivat niin makumieltymyksiäni kuin suupieliänikin. Suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin lopulta teki kahden teoksen välisen suhteen hoksaaminen. Toista näytelyhuonetta kiertää tyhjien kehysten sarja ja toisessa salissa on valtava kiinan rajojen muotoa mukaeleva paasi. Teoksia yhdistää kiinan rajojen muodot. Kehysteoksen korukuvioinnit ovat Kiinan rajojen muotoja, mikä konkretisoitui minulle vasta tuon valtavan paaden laitoja katsellessa. Mielestäni tähän teospariin kiteytyi hienosti Ai Weiwein taiteen luonne. Näyttelyn tekstien perusteella alkoimuodostua kuva taiteilijasta, jonka elämä itse on hänen teoksistaan suurin.

Pikainen ja tarkoin kohdenettu museokäynti oli oivallinen piristys iltapäivään sekä meille aikuisille että perheen lapsille. Isompi innostui museon tarjoamasta yksityiskohtien etsintätehtävästä ja pienempikin taapersi silmät suurina ja innosta hihkuen valtavien teosten keskellä. Oikein hyvä.

<3 Mi piace

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Parasta juuri nyt

Joskus ihanat asiat elämässä unohtuvat vuosiksi, mutta palaavat sitten sattumalta takaisin, juuri oikeaan aikaan...

Eräänä aamuna perheen taapertaja puhisten ja suurella päättäväisyydellä kantoi luokseni noin puolet itsensä kokoisen klarinettikoteloni. Pieni on nähnyt minun soittavan vain muutaman kerran (kyllä, olen laiska ja vanha klarinettini pääsääntöisesti lähinnä pölyttyy nurkassa), mutta nyt hänen koko yksivuotiaan tarmonsa kohdistui tuohon "pilliin". Tutkimme yhdessä soitinta, soitinkin hieman ja pienen suureksi iloksi myös hän sai kokeilla. 


Päiväunikävelyllä päädyin sitten nuottiostoksille ajatuksenani hankkia jotain uutta kevyempää soitettavaa vanhojen etydien (voi kuinka palavasti voikaan ihminen vihata etydivihkoaan!) ja klassisten tilalle, jottei soittotaito pääsisi ihan ruostumaan. Nuotteja plärätessäni nimeäni alkoi huutaa Carole Kingin Tapestry -albumin nuotti, jonka sitten kiikutinkin kassalle onnesta huokaillen (ja pääsi niitä klarinettinuottejakin kassiini). Kotimatkalla sain itseni kiinni ääneen ääneen hyräilemisestä.

Kuva täältä

Tapestry julkaistiin vuonna 1971. Lista ykkösenä se viipyi 15 viikkoa ja ylipäätään listoilla se kiikkui 6 vuotta. Albumia on myyty maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta ja se toi Kingille 4 Grammya. Miten on, kuinka moni biisi tästä listasta alkaa soida sinunkin päässäsi vain pelkän nimen lukemisen perusteella?
I Feel the Earth Move
So Far Away
It's Too Late
Home Again
Beautiful
Way Over Yonder
You've Got a Friend
Where You Lead
Will You Love Me Tomorrow?
Smackwater Jack
Tapestry
(You Make Me Feel Like) A Natural Woman.


Nyt tämä ihana levy piristää päiviämme kotona lapsen kanssa, niin kuunneltuna kuin itse laulettuna ja minun todella ontuvalla pianon rämpytykselläni säestettynä (pianon vireestä ei tässä yhteydessä sen enempää). Anteeksi vaan naapurit!



<3 Mi piace

maanantai 2. marraskuuta 2015

Pieni merenneito - kaunis balettisatu

Pääsin katsomaan Kansallisbaletin Pienen merenneidon kenraaliharjoituksen torstaina 22.10.2015. Pieni merenneito on visuaalisuudellaan hurmaava balettisatu. En käytä sanaa satubaletti, sillä mielestäni kyseessä oli ensisijaisesti satu. Esitys kulki ennen kaikkea tarinan ehdoilla, ja Lumikuningattaresta tuttuun tapaan esityksessä oli kertoja, joka ohjaa katsojan satumaailman läpi. Muistumia Disneyn elokuvasta on turha etsiä, mutta Hans Christian Andersenin sydäntäsärkevä tarina on vahvasti läsnä.

"Hän sitoi pitkät liehuvat hiuksensa tiukasti päänsä ympäri, jotteivät polyypit tarttuisi niihin." H. C. Andersen*

Kansallisbaletin Pieni merenneito sovittaa yhteen tutun tarinan merenneidosta sekä tarinan tanssia rakastavasta kirjailija Andersenista. Esityksen aikana katsoja pääsee vierailemaan niin meren syvyyksissä, Kööpenhaminassa kuin kuninkaallisessa baletissakin. Kekseliäästä lavastuksesta vastaa takis. Erityisesti minua viehätti kirjailija Andersenin koti, jonka seinää koristivat lukuisat tyhjät kehykset kuin valmiina kirjailijan mielikuvituksen täytettäviksi. Erika Turusen puvustus on paitsi silmää hivelävän kaunis, se myös tekee suuren osan esityksen sadunhohteisesta tunnelmasta. Merenneitojen pyrstöt ovat suomuiset housut, jotka päättyvät hulmuavaan pyrstöevään, tähtikala loistaa omaa valoaan ja merinoidan suonekas mustuus kauhistuttaa aikuistakin katsojaa. Tuomas Kantelisen musiikki on maalailevaa ja elokuvamaista, ja se soitetaan osin nauhalta.


Kenneth Greven koreografia koostuu toinen toistaan vaikuttavimmista kohtauksista, mutta varsinaiset balettikohtaukset ovat lyhyitä ja etenevät visuaalisuuden ehdoilla. Merenneidon tanssi on pitkälti käsien varassa siihen asti että hän saa jalat. Kenraaliharjoituksessa Pienen merenneidon roolin tanssi Eun-Ji Ha, jonka liikkeen sirous teki oikeutta hahmon satumaisuudelle. Ilja Bolotovin prinssi oli vahva, mutta oikukas eteerisen merenneidon rinnalla. Suurimman vaikutuksen minuun kuitenkin teki Teemu Tainion sydämellinen ja hullunkurinen H. C. Andersen, jonka liikekieli muistutti kasvupyrähdyksen kokeneen pojan kömpelyyttä ja omiin raajoihin kompuroimisineen.

En välttämättä nostaisi Pientä merenneitoa suurten balettien joukkoon, mutta se lunastaa helpon lähestyttävyytensä kautta paikkansa uuden balettiyleisön kasvattamisessa. Esityksessä riittää katsottavaa nuorelle ja kokemattomallekin katsojalle. Kertojan ääni tekee tarinan helposti seurattavaksi, ja 3D-lasien luomat efektit tuovat esityksen katsojaa lähelle.


<3 Mi piace



* Kuva on yksityiskohta Björn Landströmin kuvituksesta H. C. Andersenin satuun Pieni merenneito.
Lähde:  Olipa kerran - Klassillisia satuja valikoinut ja kuvittanut Björn Landström, s. 68, Otava 1983 (kolmas painos)


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Hiljaiseloa

Blogissa on vallinnut hiljaisuus kohta kaksi vuotta. En hävinnyt enkä lopettanut, mutta uudelleen aloittaminen oli yllättäen vaikeampaa kuin uskoinkaan. Syy blogihiljaisuuteen istuu nyt vieressäni aamiaisella ja nyppii tahmaisilla pikkusormilla paitaansa...


Edellisen blogipostauksen kanssa päivälleen samaan aikaan, siis jouluaattona 2013, ilmoitti pieni ihmisen alku olemisestaan jäätävän raskauspahoivoinnin muodossa. Huonovointisuus jatkui niin ylitsepääsemättömänä, etten kyennyt kirjoittamaan. Kun blogihiljaisuus vain jatkui, oli lopulta kynnys aloittaa noussut kovin korkeaksi. Miten selittää hiljaisuutta, kun raskaus tuntui niin yksityiseltä ja herkältä, ettei siitä halunnut kirjoittaa. Sitten pieni ihminen syntyi ja täytti elämäni omalla hurmaavan täysvaltaisella olemuksellaan.


Nyt siis olen taas täällä ja yritän parhaani mukaan kirjoitella blogin aiheen mukaisia postauksia. Tahti voi olla vielä hidas, koska elämä, mutta teen parhaani! Pää kuhisee aiheita ja ideoita, aika kirjoittamiseen on vain kortilla.

Tässä aamun tunnelmaan ah niin kaunis Meditation Jules Massenet'n oopperasta Thaïs.
Massenet - Thaïs: Meditation

<3 Mi piace



Ps. Thaïs palaa taas Kansallisoopperan ohjelmistoon 18.12.2016 ja allekirjoittanut on mukana.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 24. luukku


Viimeinkin jouluaatto! Sen kunniaksi Oi, jouluyö, jonka myötä joulu saapuu. Laulun on säveltänyt ranskalainen säveltäjä Adolphe Adam (1803–1856) vuonna 1847. Se tunnetaan muun muassa nimillä Cantique de Noël, Minuit chrétiens ja O Holy Night. Laulun sanat pohjaavat runoilija Placide Cappeaun (1808–1877) joulurunoon Minuit chrétiens vuodelta 1843. Laulun suomennos on suomalaisen laulajan ja sanoittajan Kyllikki Solanterän (1908–1965) kynästä vuodelta 1952. Laululla on pitkät perinteet radiossa. Suomessa laulu kuuluu vahvasti jouluperinteeseen ja pitkään sitä soitettiin radiossa aina jouluaaton vaihtuessa joulupäiväksi. Oi, jouluyö on mahdollisesti myös ensimmäinen radiossa koskaan soitettu joululaulu, sillä kanadalainen keksijä Reginald Fessenden soitti sen viululla ensimmäisessä AM-radio –lähetyksessä jouluaattona 1906.

Hyvää Joulua!


<3 Mi piace

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 23. luukku


Arki huolesi kaikki heitä on Leevi Madetojan (1887–1947) säveltämä ja Alpo Noposen (1862–1927) sanoittama joululaulu. Madetoja oli köyhistä oloista ponnistanut suomalainen säveltäjä ja kapellimestari, joka työskenteli myös opettajana. Hän on tunnettu erityisesti oopperastaan Pohjalaisia, joka sai ensi-iltansa Suomalaisessa oopperassa vuonna 1924. Arkihuolesi kaikki heitä kuuluu Madetojan opukseen 20b, jossa se on yksinkertaisesti nimellä Joululaulu. Laulun melodia on mielestäni aina ollut kaunis, mutta lapsena inhosin sen sanoja. Sittemmin, olen oppinut arvostamaan myös niitä. Laulussa kehotetaan siirtymään arjesta juhlan tunnelmaan ja rauhoittumaan joulun ihmeen äärelle. Pieni pysähtyminen kiireisen syksyn jälkeen tekee vain hyvää.


<3 Mi piace